"Näiden tapausten jälkeen tuli Abramille näyssä tämä Herran sana: "Älä pelkää, Abram! Minä olen sinun kilpesi; sinun palkkasi on oleva sangen suuri." Mutta Abram sanoi: "Oi Herra, Herra, mitä sinä minulle annat? Minä lähden täältä lapsetonna, ja omaisuuteni haltijaksi tullee damaskolainen mies, Elieser," Ja Ambram sanoi vielä: "Sinä et ole antanut minulle jälkeläistä; katso, talossani syntynyt palvelija on minut perivä." Mutta katso, hänelle tuli tämä Herran sana: "Hän ei ole sinua perivä, vaan joka lähtee sinun omasta ruumiistasi, hän on sinut perivä." Ja hän vei hänet ulos ja sanoi: "Katso taivaalle ja lue tähdet, jos ne taidat lukea." Ja hän sanoi hänelle: "Niin paljon on sinulla oleva jälkeläisiä". 1. Moos. 15:1-5 /1938
" Ja Herra piti Saarasta huolen, niinkuin oli luvannut; ja Herra teki Saaralle, niinkuin oli puhunut. Ja Saara tuli raskaaksi ja synnytti Abrahamille pojan vanhoilla päivillään, juuri sinä aikana, jonka Jumala oli hänelle sanonut." 1. Moos. 21:1-2/1938
"Näiden tapausten jälkeen Jumala koetteli Aabrahamia ja sanoi hänelle: "Aabraham!" Hän vastasi; "Tässä olen." Ja hän sanoi: "Ota Iisak, ainokainen poikasi, jota rakastat, ja mene Moorian maahan ja uhraa hänet siellä polttouhriksi vuorella, jonka minä sinulle sanon." Varhain seuraavana aamuna Aabraham satuloi aasinsa ja otti mukaansa kaksi palvelijaansa sekä poikansa Iisakin, ja halottuaan uhripolttopuita hän lähti menemään siihen paikkaan, jonka Jumala oli hänelle sanonut". 1. Moos. 22:1-3/1938
Viime päivinä olen paljon pohtinut Aabrahamin elämää. Jumala lupasi hänelle suuren siunauksen, pojan, josta polveutuisi paljon jälkeläisiä. Aabraham odotti vuosikymmeniä tuon lupauksen täyttymistä ja viimein Jumala antoi Iisakin, Aabrahamin ollessa jo sadan vuoden iässä. Iisakin kasvettua, Jumala sanoi eräänä päivänä Aabrahamille: Mene ja uhraa poikasi.
Voin kuvitella Aabrahamin tunteet: "Mitä? Minun ainokaisen, rakkaan poikani, jota niin kauan odotin? Mutta sinähän Herra lupasit minulle paljon jälkeläisiä! Sinä lupasit, että jälkeläisteni luku tulisi olemaan kuin taivaan tähdet! Etkö näe, että rakastan Iisakia enemmän kuin mitään muuta? Rakastan häntä enemmän kuin itseäni. Miten voit pyytää minulta näin suurta uhrausta?" Sydäntä raastavaa tuskaa.
Mutta tiedätkö mitä? Aabraham jo seuraavana aamuna lastasi kaiken tarpeellisen ja lähti kohti Moorian maata uhratakseen oman poikansa. Olen usein miettinyt, että jos minä olisin ollut Aabraham, olisin varmaankin vängännyt Jumalan kanssa päiväkausia asiasta. Ehkä olisin tyrmännyt tuon pyynnön samantien.
Olen niin suuresti ihmetellyt tuota uskoa ja horjumatonta luottamusta Jumalaan. Aabrahamin sydän varmasti vuoti verta, mutta hän uskoi Jumalaan, niinkuin Heprealaiskirjekin (11:17-19/RK) sanoo: "Uskon kautta Aabraham uhrasi Iisakin, kun hänet pantiin koetukselle. Hän uhrasi ainoan poikansa, hän, joka oli vastaanottanut lupaukset ja jolle oli sanottu: Iisakista sinä saat nimellesi jälkeläiset. Hän näet päätteli, että Jumala kykenee kuolleistakin herättämään,--."
Me tiedämme, kuinka lopulta kävi: juuri kun Aabraham oli tarttunut veitseen, Herran enkeli huusi taivaasta: "Älä satuta kättäsi poikaan" ja osoitti oinaan uhriksi. Mutta ei Aabraham tiennyt lähtiessään matkaan pelastaisiko Jumala hänen poikansa tai millä tavalla Hän sen tekisi. Hän oli jo sydämessään uhrannut poikansa ja oli valmis surmaamaan hänet.
Tämän kautta Jumala koetteli Aabrahamia ja Jumala näki, että Aabraham pelkäsi ja kunnioitti Häntä, kun hän ei kieltänyt ainokaista poikaansa, jonka Herra oli hänelle ensin luvannut ja sitten myös antanut. Ja siitä koitui Aabrahamille suuri siunaus ja hänet luettiin vanhurskaaksi.
Aabraham teki suuren uhrauksen ja hän oli antautunut palvelemaan Jumalaa koko elämällään ja Jumala oli hänen kanssaan ja siunasi häntä. Olenko minä valmis kuuntelemaan Jumalan ääntä kaikessa? Olenko valmis antamaan Hänelle elämäni ilman ehtoja tai rajoituksia? Mitä jos Jumala pyytääkin minulta jotain todella suurta? Pystynkö minä? Haluanko minä?
Niin usein suullamme puhumme sanat: "Ota minun elämäni, tee mitä tahdot, uhraan itseni sinulle". Laulamme ylistyslauluja, joissa antaudumme Herralle. Mutta entäs sitten tosi paikan tullen? Lunastammeko nuo lupaukset? Itse muistan monia tilanteita, joissa olen kierrellyt ja kaarrellut, enkä ole tehnyt Jumalan tahdon mukaisesti.
Jumalalle antautuminen ei ole pikkujuttu tai asia, josta muutetaan mieltä päivittäin. Se on vakava ja tärkeä päätös, jota ei sovi tehdä kevyesti. Ja muista, Jumalalle antautumisessa on aina seurauksensa. Hän kasvattaa sinua, hioo ja vie ehkä paikkoihin, minne et lihassasi haluaisi. Hän saattaa pyytää sinulta asioita, joihin et tunne olevasi ollenkaan valmis.
Mutta Jumalamme ei ole sadisti tai mielivaltaisesti ihmisiä hallitseva Jumala. Hän on rakastava, hyvä Jumala, joka tahtoo meidän parastamme. Ja antautumalla tuon Maailmankaikkeuden Hallitsijan käsiin, olemme paremmassa paikassa kuin missään muualla. Hän antaa voiman meidän kestää kaikki koetukset ja tehtävät. Hän tuntee meidät läpikotaisin. Hän siunaa meitä sellaisella riemulla ja ilolla, mitä emme mistään muualta voi saada. Hänen kanssaan elämä on Elämää.
Kysymys on vain siitä, haluammeko me.
Take my life - Chris Tomlin
with love, Josefiia
kuvat: liveluvcreate.com & revandy.org
