Kiviä taskussa

Kiviä taskussa. Painoja sielussa. Syviä haavoja.

Hän parantaa ne, joilla on särjetty sydän, ja sitoo heidän haavansa. Ps. 147:3/19348

Anna Jumalan hoitaa.

with love, Josefiia

Jumala puhuu.

Muutama päivä sitten koin selvästi, että Jumala tahtoo sanoa jotakin. Istuin sohvalle, otin paperia ja kynän ja kuuntelin. Kirjoittelin muutamia asioita ylös ja yhtäkkiä, hyvin selvästi tuli sanat "Jumala puhuu". Suuri ilo ja rauha täytti sydämeni ja noita sanoja olen kantanut mukanani siitä lähtien. 

Nyt tahdon jakaa ne kanssasi. Meille uskoville tuo on yksi niistä "selvistä asioista" ja kuulemme siitä monissa eri paikoissa. Mutta oletko todella ajatellut noita sanoja? Itselleni niiden merkitys on avautunut aivan uudella tavalla. Jumala puhuu. En tiedä, miten voisin kuvata sitä tunnetta, joka velloo sisimmässäni kun sanon nuo sanat. Minun Jumalani puhuu. 

Minun Jumalani ei ole kuuro. Hän kuulee pienimmän huokauksenkin. Minun Jumalani on huolehtivainen, Hän tietää hiusteni lukumääränkin. Minun Jumalani johdattaa, Hän vie eteenpäin niitä, jotka rukouksin kulkevat. Ja minun Jumalani puhuu. Hän tahtoo olla vuorovaikutuksessa minun kanssani, vahvistaa ja lohduttaa minua sanoillaan. Hän tahtoo jutella kanssani. 

Mikä voisi olla sen upeampaa? Kaikkivaltias, Maailman Luoja, haluaa kommunikoida kanssani! Ihmiset palvovat erilaisia jumalia ja yrittävät ottaa kontaktia jumaliinsa mitä erilaisin tavoin. Mutta on vain yksi Jumala, joka vastaa. On yksi Jumala, joka ei tarvitse meidän konstejamme tai rituaalejamme voidakseen puhua. Hän on Todellinen, Pyhä Jumala. 

Jumala voi puhua luonnon tai muiden ihmisten kautta. Hän voi puhua Sanansa kautta. Hän voi puhua olosuhteiden tai unelmien kautta. Ja Hän voi puhua myös suoraan sydämeesi, niin että voit keskustella Jumalan kanssa. Kuulostaako oudolta? Saattaa kuulostaa, mutta tutki Raamattuasi ja voit todeta, että usein Jumala kävi ihmisen kanssa pitkiäkin keskusteluja. Ja miksi se olisi muuttunut? Miksi Jumala ei enää tahtoisi puhua kanssamme? 

Hän tahtookin. Usein vain ajattelemme, että Jumala puhuu vain pastoreiden tai muiden hengellisten johtajien kanssa. Tai että voin kuulla Jumalan puhuvan minulle vain, jos joku profetoi. Mutta totuus on, että Jumala tahtoo muodostaa sinun kanssasi keskusteluyhteyden, olitpa kuinka vanha tai uusi uskossasi. 

Jännittävää ja aivan huimaavan mahtavaa! Jumala kuulee, mutta Hän tahtoo myös vastata. Etsi Jumalaa, janoa Hänen läsnäoloaan ja ole valmis kuuntelemaan. Sillä vielä tänäkin päivänä, Jumala puhuu. 

"Herra, kuule minun ääneni, kun minä huudan, armahda minua ja vastaa minulle. Minun sydämeni vetoaa sinun omaan sanaasi: "Etsikää minun kasvojani". Herra, minä etsin sinun kasvojasi. " Ps. 27:8-9/1933

God speaking by Mandisa

with love, Josefiia

kuvat: pinterest.com

astridterese.wordpress.com

Muriseva maha

Herään aamulla kello 07.30. Muistan lupaukseni edelliseltä illalta, "huomenna Iskä mä paastoan". Aamurutiinit hoidettuani isken polveni lattiaan ja latelen asiat, joiden takia pidättäydyn ruoasta.

Sitten onkin aika lähteä kouluun. Mehupurkki kainaloon ja menoksi. Aamupäivän aikana litkin mehua silloin tällöin ja huokailen välillä Jumalan puoleen dramaattisen hengellisesti. Olo on ihan hyvä. 

Kello lähestyy puolta kahtatoista ja ruoka-aika koittaa. Maha kurnii ja muistuttaa ikävästi köyhtyneistä energiavarastoista. Kun muut menevät ruokailuun, minä menen kirjastoon. Yritän keskittää ajatuksiani taivaallisiin, mutta ruokalasta leijailevat tuoksut täyttävät sieraimeni. Jumalan sijaan mietin lihapataa piparjuurella. 

Tunnit jatkuvat ja mehupurkki tyhjenee. Aina kun maha ilmoittaa olemassa olostaan, kurkusta kulahtaa pari desiä sokerilitkua alas. Suurin osa opettajan puheesta poukkoilee pääkopassa ja lentää kaaressa vasemmasta korvasta ulos. 

Onneksi  koulu loppuu ajallaan ja luokasta ulos kävellessäni heitän tyhjentyneen mehupurkin roskiin. Kävelen bussipysäkille ja välillä yritän rukoilla, mutta aivoissa ei tapahdu mitään. Ainoa asia, mihin aistini kiinnittyvät on ruoka. Rekisteröin välipalapatukan koululaisen käsissä, läheisestä kahvilasta leijailevat tuoksut, karkkikääreiden rapinan bussissa.
Nälkä.

Saavun kotiin ja ensimmäinen automaattinen ajatus on mennä jääkaapille. Tietoisuus kuitenkin iskee lujaa, "minä paastoan". Keitän teetä ja juon sitä ainakin kaksi litraa illan aikana aina, kun sylkirauhaset aktivoituvat.

Kello lähenee kymmentä, ja tiedän olevani voiton puolella. Nälkäisenä en kuitenkaan pysty menemään nukkumaan, joten jossain vaiheessa annan periksi ja teen itselleni maailman isoimman voileivän ja kaiken kruunaa omena. Eikä ruoka ikinä ole maistunut niin hyvältä. Samalla sätin itseäni huonoksi uskovaiseksi, kun en edes paastoamaan pysty.

Hyvin usein minun paastopäiväni ovat juuri edellä mainitun kaltaisia. En syö, mutta ajattelen ruokaa lähes koko ajan, olen kiukkuinen ja väsynyt. Jossain on menty pieleen.

 Paastohan yleisesti, ainakin oman intuitioni mukaan, mielletään enemmän vanhempien ihmisten ja "tosi uskovaisten" jutuksi. Paasto on kärsinyt inflaation ja sitä ei nähdä hengellisen sodankäynnin välineenä ainakaan nuorison keskuudessa.

Raamattu kuitenkin selvästi osoittaa, että paasto on yksi hyvinkin tehokas ase vihollista vastaan. Esimerkiksi Matteuksen evankeliumissa opetuslapset yrittävät ajaa pois riivaajahenkeä siinä kuitenkaan onnistumatta ja lopulta Jeesus tulee vapauttamaan pojan. Opetuslasten ihmetellessä kyvyttömyyttään ajaa henkeä pois, Jeesus sanoo sen johtuvan vähäisestä uskosta. Lopuksi Hän toteaa vielä, että "tämä laji ei lähde muuta kuin rukouksella ja paastolla" (Matt. 17:21/33)

Hengellisen sodankäynnin lisäksi paastoa oikein viettävälle Raamattu antaa huimia lupauksia:

"Eikö tämä ole paasto, johon minä mielistyn: että avaatte vääryyden siteet, irroitatte ikeen nuorat, ja päästätte sorretut vapaiksi, että särjette kaikki ikeet? Eikö tämä: että taitat leipäsi isoavalle ja viet kurjat kulkijat huoneeseesi , kun näet alastoman, vaatetat hänet, etkä kätkeydy siltä, joka on omaa lihaasi? 

Silloin sinun valkeutesi puhkeaa esiin niinkuin aamurusko, ja haavasi kasvavat nopeasti umpeen; sinun vanhurskautesi käy sinun edelläsi, ja Jumalan kunnia seuraa suojanasi. Silloin sinä rukoilet, ja Herra vastaa, sinä huudat ja Hän sanoo: "Katso, tässä minä olen". 

Jos sinä keskuudestasi poistat ikeen, sormella-osoittelun ja vääryyden puhumisen, jos taritset elannostasi isoavalle ja ravitset vaivatun sielun, niin valkeus koittaa sinulle pimeydessä, ja sinun pilkkopimeäsi on oleva niinkuin keskipäivä. Herra on alati ohjaava sinua. Aavikon paahteessakin Hän elvyttää voimasi ja vahvistaa jäsenesi. Sinä olet kuin vehmas puutarha, kuin lähde, jonka vesi ei ehdy.

(Jes. 58:6-11)

Aika upeaa tekstiä, vai mitä? Ensinnäkin tässä Jumala puhuu paastosta, joka on hyvän tekemistä ja taistelua vääryyttä vastaan. Sitä, että ihminen laittaa oman itsensä sivuun ja palvelee toisia ja sitä kautta Jumalaa. Ja jos teemme näin, meidän valkeutemme puhkeaa esiin, haavamme kasvavat nopeasti umpeen ja Jumala on vierellä, johdattaa ja vastaa rukouksiimme. 

Näin upeita asioita Raamattu meille lupaa ja me edelleen näemme paaston vanhentuneena, pölyttyneenä hengellisenä harjoituksena!

No niin, palataanpas sitten minun tapaani paastota (siis silloin kun paastoan, eli ehkä kerran puolessa vuodessa). Selvästikään minun "nälkälakkoni" ei ole ehkä se paras mahdollinen, sillä paasto ilman rukousta tekee vain nälkäiseksi. Olen huomannut selvää vaikutusta ruokapaastolla,  silloin kun olen ollut koko päivän yksin kotona ja oikeasti keskittynyt Jumalaan. 

Ruokapaasto on hieno ja Jumalan mielenmukainen asia. Mutta mitä jos joku ei pysty paastoamaan esimerkiksi sairauden takia? Tai jos paastopäivät usein kuluvat niinkuin allekirjoittaneella?

Uskon, että yksi aikamme merkittävä paasto voisi olla mediapaasto. Paljonko vietämme aikaa tietokoneen, puhelimen tai television äärellä? Ruokimmeko itseämme enemmän maailman saasteella vai Jumalan läsnäololla? Kiinnostaako meitä enemmän Unelmien poikamies (onneksi tuota ei taida enää tullakaan!) vai Jumalan etsiminen? Otatko mieluummin käteesi Trendin vai Raamatun? 

Hyvin usein, surullista kyllä, itse valitsen ensimmäiset vaihtoehdot. Olen kuitenkin kokenut, että esimerkiksi viikon tai kuukauden mediapaasto tekee ihmeellisiä asioita! Haastan sinua kokeilemaan. Unohda facebookit, nettisarjat, aikakauslehdet ja televisiot ja tietoisesti pyri tekemään elämässäsi päätöksiä, jotka vievät sinua lähemmäs Jumalaa. Kokeileminen ei maksa mitään ja olen vakuuttunut siitä, että tulet huomaamaan muutoksen. 

Paaston ei tarvitse olla liian vaikeaa, kulunutta tai merkityksetöntä. Se voi olla nöyrtymistä, Jumalan ihmeellisiä tekoja ja Hänen läsnäoloaan! Let´s fast! 

with love, Josefiia

kuvat: blogasc.wordpress.com
marksdailyapple.com

Rohkaise ja kehu!

Huhhelihuijaa, täällä taas! Tällä kertaa en selittele pitkää taukoa vaan sanon suoraan, että ei ole kiinnostanut. Nyt saa heittää kivillä.

Olen tässä nimittäin pohtinut tätä blogia ja miettinyt, että onko tässä mitään järkeä. Tuntuu, että ei ole mitään kirjoitettavaa ja ahdistaa, kun ajattelenkin kirjoittamista. On tehnyt mieli poistaa koko roska. En ole käynyt edes katsomassa täällä moneen, moneen viikkoon. Mutta tuossa kaksikymmentä minuuttia sitten lueskelin sähköposteja ja katselin tori.fi:stä lipastoa (tämä ei ollut maksettu mainos) ja lopetettuani selailun kävi mielessäni tämä blogi ja yritin kovasti karkoittaa ajatuksen pois. Minä EN kirjaudu Bloggeriin enkä varmasti ainakaan kirjoita mitään. 

Mutta niin hämmentävää kuin se onkin, joskus ihminen tekee sekunnissa sen, josta kaksi minuuttia sitten vannoi "vain minun kuolleen ruumiini yli". Mielenkiintoinen ilmiö, sopisi vaikka opinnäytetyön aiheeksi (huomaan ajattelevani kaikkea opparin näkökulmasta, kellekään ei varmaan jää epäselväksi, että sellainen olisi tässä pian työn alla). 

Niin siis, takaisin aiheeseen. Eli kirjauduin Bloggeriin, sydän tykytti, hiki valui kasvoiltani, ahdisti ja avasin hitaasti silmäni. Yksi uusi kommentti odottaa tarkistusta. Avaan kommentin. Ja alan itkeä. 

Muutamia sanoja, mutta niin voimakkaita, elähdyttäviä, kuin vettä janoiselle (kiitos Tiina!). Ja tässä sitä ollaan, naputtelemassa uutta tekstiä. Olen ennenkin kirjoittanut sanojen voimasta  ja nyt jälleen päädyin tuohon ihmeelliseen asiaan. Millainen voima sanoissa voi ollakaan. Ne voivat hetkessä rakentaa tai tuhota. Polttaa tai luoda. Tuo yksi ainoa kommentti, tarkemmin sanottuna 14 sanaa, sai uskon blogiini ja itseeni sen kirjoittajana jälleen palaamaan. 

Siksi haluaisinkin rohkaista sinua, rakas lukijani, olemaan rohkea puhumaan sanoja, joita Jumala laittaa sinun sydämeesi. Jos joskus koet, että sinun pitäisi mennä sanomaan jollekin ihmiselle jotakin, tee se. Ja nyt en tarkoita sitä, että pitäisi mennä avautumaan asiasta, joka toisessa on ärsyttänyt (joskus sekin on paikallaan, mutta silloin kannattaa todella rukoilla ja pyytää viisautta!). 

Tarkoitan sitä, että jos Jumala kehoittaa sinua sanomaan kanssasisarellesi tai -veljellesi rohkaisevia sanoja, ole rohkea tekemään niin. Sanoillasi voi olla huikaiseva merkitys. Noh, nyt varmaan mietit, että miksi Jumala ei itse sano suoraan sille toiselle, jos on jotain asiaa. Me ihmiset olemme kuitenkin sen verran omapäistä porukkaa, että emme usko, ennen kuin joku muu tulee sanomaan meille sen, mitä Jumala on saattanut jo sata kertaa yrittää sanoa. Joskus taas voimme olla niin käpertyneitä omaan tuskaamme, ettemme huomaa, vaikka Jumala kolkuttaisikin.

Silloin tarvitaan naisia, jotka menevät ja kertovat. Ja mikä tärkeintä, sinun ei tarvitse odottaa aina Jumalalta viestiä rohkaistaksesi jotakuta. Avaa vain suusi ja kehu toista. Tiedän, kehu ei oikein sovi meidän pohjoisten tuulien tyttärien suuhun, jotka on kasvatettu häpeän mentaliteetilla. Sitten kehutaan, jos on kirjoittanut yhdeksän laudaturia tai voittanut Nobelin Rauhanpalkinnon. Vai kannattaako silloinkaan, jos nousee vaikka jotakin vessanpönttöön kuuluvaa päähän?

Mutta oma, henkilökohtainen mielipiteeni on, että kehua kannattaa aina ja aidosti! Jos kehuminen tuntuu hankalalta, tässä muutama esimerkki kehusta: 

- Vau, upeasti sun hiukset tänään!

- Hei, oot tehnyt ihan superhyvää suklaapiirakkaa!

- Sä oot kyllä niin hyväsydäminen ihminen! 

- Ootko sä taitellut nää servietit tällein? Vitsit oot taiteellinen! 

Siinä muutamia. Mutta älä kehu vain kehuaksesi, sano suoraan sydämestä. Ja tässä on kyllä pitkä läksy allekirjoittaneellekin. Miksiköhän Suomessa ei ole kehumispäivää? On aprillipäivä, ruotsalaisten päivä, isänpäivä, Runebergin päivä ja tänään (13.10.) on muuten kansainvälinen epäonnistumisen päivä. On epäonnistumisen päivä, mutta ei kehumispäivää! Nyt lähtee puhelu Kataiselle. 

Adios ja ihanaa tulevaa viikkoa! 

with love, Josefiia

ps. pahoitteluni poukkoilevasta, tehokeinokyllästeisestä tekstistä. Syytän epäonnistumisen päivää ja ylitsepursuavaa inspiraatiota. 

Kuvat: awesomelyawake.com, wcsoroptimist.org, videohive.net

Mestariteos

Wikipedia määrittelee mestariteoksen luomukseksi, jolle annetaan paljon kriittistä ylistystä ja erityisesti työksi, jota voidaan pitää taiteellisen uran mahtavimpana ja merkittävimpänä luovuuden työnä. 

Mestariteoksiksi voidaan määritellä siis esimerkiksi Da Vincin Mona Lisa. Tai Beethovenin yhdeksäs sinfonia. Tai Tolstoin Sota ja rauha. Maalauksia, sävellyksiä, kirjoja, baletteja, runoja, jotka koko maailma tuntee ja tietää. 

On kuitenkin Eräs Taiteilija, jonka jokainen luomus on mestariteos. Hän on Jumala ja sinä olet Hänen ainutlaatuinen mestariteoksensa. Se on upeampaa kuin Sibeliuksen sävellykset tai Picasson maalaukset. Se on paljon suurempaa kuin mikään ikinä maailmassa ihmissydänten kautta luotu. 

Ajattele luomisjärjestystä. Ensin tuli valo pimeyteen. Sitten erotettiin taivaat ja maat. Tuli vesi, kasvit, puut. Sitten eläimet maalle ja mereen sekä linnut. Kaikki tuo oli upeaa ja henkeäsalpaavaa. Taidokasta ja ennennäkemätöntä. 

Sitten Jumala otti tomua ja muovasi ihmisen. Hän teki jokaisen yksityiskohdan niin tarkasti ja ihmeellisellä viisaudella ja rakkaudella. Kaikki se mitä Hän oli jo luonut, oli jo niin ihmeellistä ja upeaa. Mutta ihminen oli jotain paljon enemmän. Sinä olet Jumalan luomistyön huipentuma, Hänen mestariteoksensa. 

Älä ikinä, ikinä unohda sitä. 

with love, Josefiia

kuvat fr.wikipedia.org
 www.versifylife.com

Kriisi

Huh huh, siitä on taas aikaa kun tänne jotain kirjoittelin. :) Mutta syyksi kelvatkoon muutto, koulun alkaminen ja suuri, hirvittävä KRIISI! 

Niin, tässä nyt on ollut viimeiset kaksi viikkoa ihan ylenpalttinen kriisi meneillään. Ei huvita mennä minnekään, ei huvita tehdään mitään, eikä varsinkaan huvita tavata ketään. Oma puolisokin on jäänyt välillä vähän taka-alalle.

Ja arvatkaa mikä on syy tähän katastrofiin? Minun naamani. Kyllä. Pari viikkoa sitten otin käyttöön uudet kasvojen pesuaineet, rasvat ja muut härppäkkeet, mutta jostain syystä ne eivät sopineetkaan. Lisäksi pakkaa saattaa sekoittaa stressi, kesän vaihtuminen syksyksi ja omaa tahtoaan toteuttavat hormonit. Joten nyt naamani on kiristävä, punoittava, kiiltävä, kutiava ja finnejäkin voi laskea sormilla ja varpailla. Ja se tuntuu maailman suurimmalta katastrofi. 

Olen kantanut rahaa luontaistuotekauppoihin, lukenut tuntikausia netin keskustelupalstoja ja yrittänyt juoda paljon vettä ja syödä terveellisesti. Varasin ajan kosmetologille maanantaiksi.  Kaupungilla vertailen ihmisten kasvoja omiini ja välillä ajattelen, että okei, ei se oma naama niin paha olekaan. Toisinaan taas tuomitsen itseni maailman rumimmaksi naiseksi. Kaikki aikani ja energiani on mennyt kasvojeni murehtimiseen ja ihoni vihaamiseen.

Tässä pari päivää takaperin oikein mietin asiaa ja päädyin tällaisiin tuloksiin: ensinnäkin, ihmisillä on paaaljoon isompiakin murheita. Toiseksi, hyvin todennäköisesti asia ei häiritse muita kuin minua. Kolmanneksi, hukkaan elämästäni päiviä vain sen takia, että en omista silkinpehmeää, täydellistä ihoa. Eli toisin sanoen, kriiseilen ihan turhaan. 

Nämä päivät ovat saaneet minut pohtimaan (jälleen kerran) myös sitä, mihin perustan oman arvoni. Sillä nainen, joka arvottaa itsensä Jumalan Sanan mukaan, ei varmaankaan syöksyisi täydelliseen apatiaan ihonsa takia. Joten päättelisin lyhyellä matikalla, että oma kriisini johtuu siitä, että en perusta omaa arvoani  täysin Raamattuun. Vai lukeeko Raamatussa, että Jumalalle mieluisinta on täydellinen iho tai että Jeesus kuoli vain finnittömien puolesta? Niinpä. 

Oma arvomme voi olla riippuvainen monesta asiasta. Se voi olla riippuvainen muiden ihmisten mielipiteistä, omista taidoistamme, kodistamme, ulkomaanmatkoistamme, todistuksen numeroista, työstä, ihmisistä, joita tunnemme tai ulkonäöstämme. Ja kaikki nuo asiat ovat kovin epävarmoja ja häilyviä. 

Kerron nyt upean salaisuuden, joka pitäisi olla kaikkien salaisuus. Kun Jumala katsoo sinua, hän katsoo sitä, mikä on näkymätöntä, ei sitä mikä on näkyvää. Hän katsoo sinun sydämeesi.

"-- Sillä ei ole, niinkuin ihminen näkee: ihminen näkee ulkomuodon, mutta Herra näkee sydämen". 1.Sam. 16:7 (1933/38)

Oli asia minkä kanssa painit mikä tahansa, pyydä Isää näyttämään todellinen, raamatullinen arvosi. Pyydä Häntä korvaamaan sinun tapasi arvottaa itseäsi Hänen tavallaan tehdä se.

Minäkin, jälleen kerran, aion rukoilla niin. Ja aion myös jälleen yrittää elää ilman häpeää ja ahdistusta epäpuhtaasta ihostani huolimatta.

with love, Josefiia
kuva: pihistelevashoppaaja.blogspot.com

Jotain kaunista

Jo hetken aikaa olen huomannut rukoilevani näillä sanoin: "Isä, auta minua näkemään jokaisessa ihmisessä jotain kaunista".

Mitä se sitten tarkoittaa? Sitä, että lopetan vertailemasta itseäni muihin, lopetan negatiivisten asioiden kaivelemisen ja yritän etsiä jokaisesta ihmisestä jotain kaunista. 

Tiedän, helpommin sanottu kuin tehty, niinkuin aika moni asia tässä maailmassa. Mutta mietipä sitä hetken. Mitä jos jokainen ihminen, erityisesti jokainen nainen katsoisi toista siitä näkökulmasta käsin, että tahtoo nähdä jotain kaunista?

Mitä jos emme naisina enää kiinnitäisikään huomiota toisen ylipitkäksi kasvaneeseen hiusmalliin, hassunnäköisiin korviin, liikakiloihin tai jo viidettä vuotta käytössä olevaan kulahtaneeseen laukkuun? 

Mitä jos lopettaisimme vertailemasta itseämme muihin ja lopettaisimme pelkkään ulkonäköön tuijottamisen? Tai mitä jos yrittäisimme etsiä kauneutta niistä ihmisistä, jotka eniten aiheuttavat meille päänsärkyä ja ummetusta? 

Kuvittele mielessäsi sellainen naisten maailma. Tiedätkö mitä minä näen? Näen onnellisia, vapaita naisia. Näen iloa ja riemua siitä kauneudesta, niistä piirteistä, jotka Jumala on itsekullekin antanut. Syömishäiriöekspertit ja plastiikkakirurgit ovat työttömiä. Kukaan ei puristele jenkkakahvojaan tuskainen ilme kasvoillaan tai vedä turhautuneena koko vaatekaappinsa sisältöä alas. Ihmisillä on paljon enemmän aikaa  ja energiaa toistensa kohtaamiseen. 

Tuollaisesta maailmasta minä unelmoin. Luulen tosin, että se on unelma joka ei koskaan täysin toteudu. Mutta meillä on mahdollisuus jokaisella päästä lähemmäs tuota maailmaa. Etsimällä kauneutta jokaisesta voimme sen löytää. Unohdetaan virheiden metsästys, suunnataan tähtäin kauneuteen. Ja se ei useinkaan tarkoita ulkoista ominaisuutta, vaan jotain upeaa ihmisen persoonassa, tavassa toimia ja olla. 

Joten rukoukseni tänäänkin on: "Isä, auta minua näkemään jokaisessa ihmisessä jotain kaunista".

with love, Josefiia

kuva: herewearewithluci.com

Valintoja

Jeesus kuoli jokaisen syntien tähden. Hän kärsi kuoleman, että meillä olisi elämä. Olemme pelastettuja armosta. Kyllä, monet nyökyttelevät tähän asti ja hurskaina sanovat asian olevan juuri näin. 

Mutta mitä sen jälkeen, kun olemme ottaneet Jeesuksen elämäämme? Miten pääsemme eteenpäin ja kasvamaan? Vastaus: jotta pääsemme lähemmäs Jumalaa, meidän on tehtävä valintoja. Ja tässä kohden jokainen uskovainen päästää pitkän, äänekkään huokaisun. 

Valintojen tekeminen on äärettömän monimutkaista ja vaikeaa. Jäätelöaltaalla minulla saattaa mennä kymmenenkin minuuttia, kun purjehdin päästä päähän ja aivoni rekisteröivät kymmeniä, toinen toistaan herkullisempia vaihtoehtoja. Mutta kun pitäisi valita vain se yksi. Entäs sitten vaatekaupassa? Kymmeniä paitoja, mutta varaa ei ole kuin yhteen! Huh, valitseminen on raivostuttavan rankkaa. 

Edellä kuvatut valintatilanteet eivät kuitenkaan vaikuta suhteeseeni Jumalan kanssa (ainakin luulen näin). Suhteeseeni Jumalan kanssa vaikuttaa aivan erilaiset valinnat. Siihen vaikuttaa se, valitsenko antaa päivästäni aikaa Jumalalle vai käytänkö mieluummin kaiken itseeni. Siihen vaikuttaa se, päätänkö olla juoruamatta kaveristani vai möläytänkö kaiken ulos ja heitän päälle vielä omat tulkintani tapahtuneesta. Siihen vaikuttaa se, valitsenko vangita väärät ajatukset vai antaa niiden temmeltää  ja juurtua vapaasti sydämeni maaperään.

Siihen vaikuttaa se, päätänkö pyrkiä lähemmäs Jeesusta vai tyydynkö haaleaan, elän itselleni, mutta haluan taivaaseen kun kuolen -elämään. 

Viime päivinä Jumala on puhunut minulle valinnoista ja olen joutunut hyvin tarkkaan tutkimaan omaa sydäntäni. Millä perustein teen valintojani ja miten ne vaikuttavat minun ja Jeesuksen suhteeseen? Annanko valinnoillani tilaa Jeesukselle vai suljenko Hänen vaikutusmahdollisuutensa sydämeni ulottumattomiin? 

Uskovaisen elämässä ei ole kyse vain yhdestä valinnasta, otatko Jeesuksen vastaan vai et. Se on toki tärkein valinta, mutta sen jälkeen tulee miljoonia pienempiä ja vähän suurempia valintoja, jotka sinun on ratkaistava. Ei hengellinen elämä ole ruusuilla tanssimista, luottamista armoon samalla kun tehdään syntiä tai traditionaalista seurakunnassa käymistä. 

Se on taistelua taistelun perään. Se on lihan kuolettamista oikeilla valinnoilla, kerta toisensa jälkeen. Tiedän, että tämä kuulostaa rankalta, eikä ollenkaan houkuttelevalta. Mutta oikeista valinnoista seuraa siunaus ja yltäkylläinen elämä Jumalan seurassa. 

"Siis te, lapset, kuulkaa minua; autuaat ne, jotka noudattavat minun teitäni!" Sn.7:32/1933

Valintojen tekeminen on vaikeaa ja välillä liha pistää todella vastaan. Välillä myös epäonnistumme ja valitsemme väärin. Mutta muista, sinun ei tarvitse taistella yksin, vaan Jeesuksessa on kaikki viisaus ja voima, mitä tarvitset. Hän neuvoo sinua ja näyttää sinulle tien, pienissäkin asioissa. 

Ei ole siis yhdentekevää, miten valitset. Tänään, jokaisessa asiassa, minä haluan valita Jeesuksen.

Moriah Peters - I choose Jesus

with love, Josefiia

kuvat: 1. felixmack.net
2. darrellcreswell.wordpress.com

Ihme

Viime viikolla vietin 23. syntymäpäivääni. Syntymäpäivä herättää ihmisissä erilaisia tunteita; nuoremmat se saa hihkumaan jännityksestä ja ilosta, sillä tiedossa on paljon lahjoja. Vielä ennen 18. ikävuotta syntymäpäivää odottaa ja sitten kun se ajokortti on taskussa, tuntuu kun maailma avautuisi. Sen jälkeen, noh, jotkut ehkä odottavat vielä senkin jälkeen syntymäpäiväänsä, mutta suurimmalle osalle syntymäpäivä on muistutus ohi vilahtaneesta vuodesta, asioista, jotka on jäänyt tekemättä ja vuosi vuodelta syvenevistä rypyistä. 

Tänä syntymäpäivänä tuskastelin minäkin ohi mennyttä vuotta. Olinko elänyt sen hyvin ja oikein? Olinko tehnyt tarpeeksi? Olinko nauttinut joka hetkestä? Jälleen olen vuoden vanhempi (viisaammasta en sitten tiedä).

Onneksi ajatukseni eivät jääneet pyörimään noille raiteille. Olen lukenut Daniel Kolendan kirjaa Elä ennen kuin kuolet ja jokin tuossa kirjassa herätti minut ymmärtämään jotain uutta. Jälleen kerran (ylioppilaana taisin luulla tietäväni kaikesta kaiken, mutta olinkin väärässä). 

Kolenda kirjoittaa kirjansa alussa  siitä, kuinka tuhansissa luokkahuoneissa ympäri maailmaa opettajat iskostavat oppilaidensa mieliin käsitystä siitä, että he ovat miljoonien vuosien sattumanvaraisten poikkeusten ja onnekkaiden epämuodostumien seurausta (s.40, 2013). Näin meille on opetettu ja seuraaville sukupolville opetetaan. Ja surullista kyllä, liian monet uskovat olevansa pelkkää sattumaa ja mieltävät nuo sanat osaksi omaa identiteettiään. 

Noh, meille uskovina on usein sanottu, että jokainen on ihme. Sinä olet ihme. Minä olen ihme. Me olemme Jumalan ihmeitä. Olen kuullut nuo sanat todella, todella, T-O-D-E-L-L-A monta kertaa. Ja uskon siihen. ainakin jollain tasolla. Mutta olenko koskaan ihan oikeasti edes yrittänyt ymmärtää siitä edes pientä hipaisua? Tuskinpa vain. Ihme on mantra, jota hoemme itsellemme ja toisillemme. 

Kolenda jatkaa kuitenkin kertomalla kaikesta ihmeellisestä, mitä kehossamme on. Tiesitkö, että silmäsi liikkuu päivässä keskimäärin yli satatuhatta erillistä kertaa, huoltaa itseään nukkuessasi, kohdistuu, suuntautuu, säätää aukon kokoa automaattisesti, näyttää värejä ja kolmiulotteista syvyyttä ja voi toimia lähes täydellisestä pimeydestä kirkkaaseen valoon? Tiesitkö, että silmäsi pystyy erottamaan yli 16 miljoonaa värisävyä, mukaan lukien 700 harmaan eri sävyä? En minäkään tiennyt, eivätkä edes etevimmät tiedemiehet edelleenkään pysty täysin ymmärtämään silmän toimintaa. (s. 40, 2013.)

Eikä kehomme ihmeellisyys lopu vielä silmiin. Ajattelepas, että kehosi käyttää avukseen yli kahtasataa lihasta ottaakseen yhden askeleen! Tai että ihosi yhdellä neliösenttimetrillä voi olla 3000 aistisolua, 12 lämpösensoria, 200 kipusensoria, 700 hikirauhasta, metrin verran verisuonia, kolme miljoonaa solua ja neljä metriä hermoja, jotka lähettävät viestejä aivoihimme jopa yli kolmensadan kilometrin tuntinopeudella. Yhdellä ihosi neliösenttimetrillä (s.40-41, 2013). Tiedän, uskomatonta! 

Lisäksi aivosi painavat vain noin 1,3 kiloa, mutta kuitenkin ne sisältävät 12 miljardia soolua, joista jokainen on yhteydessä 10 000 muuhun aivosoluun, mikä tekee yhteensä 120 biljoonaa yhteyttä ja ne synnyttävät yhdessä päivässä enemmän sähköimpulsseja kuin kaikki maailman puhelimet yhteensä ja käyttävät kuitenkin vähemmän energiaa kuin jääkaapin valo. Kehosi DNA-molekyylit sisältävät tiheimmin pakattua ja yksityiskohtaisemmin koottua tietoa koko maailmassa! Jos kehosi kaikki DNA:n kemialliset "kirjaimet" kirjoitettaisiin kirjoihin, siitä syntyisi arviolta niin paljon kirjoja, että suuri kanjoni voitaisiin täyttää 50 kertaa! (s. 41, 2013).

Ja kaikki tämä on sinussa. SINUSSA. Jos olet ennen ajatellut olevasi sattumaa, usko pois, sinä ET OLE sattumaa. Jos olet hokenut ihmemantraa itsellesi ja muille, sisäistä se: sinä OLET ihme, minä OLEN ihme, me OLEMME Jumalan ihmeitä. 

"Minä kiitän sinua siitä, että olen tehty ylen ihmeellisesti; ihmeelliset ovat sinun tekosi, sen minun sieluni kyllä tietää" Ps. 139:14/1933

Ihan oikeasti. Jokainen ihminen maapallolla on Mestarin taideteos, jonka vertaista ei ole. Joten katsoessasi ketä tahansa ihmistä, näet jotain, mitä kukaan kuolevainen ei tule koskaan täysin ymmärtämään. 

Jumalan tyttärenä minä haluan muistaa olevani ihme jokaisena päivänä. Tahdon kiittää Luojaani tästä ihmeellisestä kehosta, jonka Hän on minulle antanut. Jokaisena tulevana syntymäpäivänäni haluan muistaa, että tuona päivänä, muutama vuosi taaksepäin tapahtui jotain suurta ja ihmeellistä, Jumalan luoma, biljoonista osista taitavasti koottu ihminen syntyi. 

Muista sinäkin se omana syntymäpäivänäsi (ja miksei joka päivä). Unohda rypyt ja ohi menneet hetket. Kiitä Jumalaa ihmeestä, sinusta. 

with love, Josefiia

lähde: Kolenda, Daniel 2013. Elä ennen kuin kuolet, herää tuntemaan Jumalan tahto elämässäsi. Bookwell Oy, Juva.
kuvat:: weheartit.com, illuminatingsouls.com, searchquotes.com

Dress up!

Jokainen meistä on varmasti samaa mieltä siitä, että meidät on luotu Jumalan kuviksi. Miesten ja naisten ero on kuitenkin siinä, että meidät on luotu heijastamaan Jumalan eri puolia, omalla ainutlaatuisella tavallamme. Siksi uskon, että Jumalan kauneus tulee näkyviin meissä naisissa (kyllä, Jumala on myös kauneus!). Yksi naisten tärkeimpiä tehtäviä onkin Jumalan kauneuden tuominen tähän maailmaan.

Mitä vihollinen tähän sanoo? Hän ei pidä siitä, että Jumala näkyy millään tavalla missään. Hän haluaa tuhota sen kaiken, mikä on jumalallista ja hyvää. Joten tästä voimme päätellä sen, että vihollisen päämäärä on viedä meiltä naisellinen kauneutemme, jonka Jumalalta olemme saaneet. 

Miten hän sen tekee? Hän häpäisee ja ryöstää kauneutemme. Hän uskottelee meille, että emme kelpaa yhdellekään miehelle, jos emme ole seksikkäitä ja näytä paljasta pintaa. Näemme jatkuvasti mainoksissa, elokuvissa ja lehdissä kuvia naisista, jotka uhkuvat seksiä, voimaa ja valtaa. Ja useinkaan tällainen tunnelma ei välity, jos nainen on puettu säädyllisiin, siisteihin vaatteisiin.

Saamalla meidät riisuutumaan, vihollinen häpäisee jumalallisen kauneuden. Joskus näen nuoria teinityttöjä, joilla on hurjat meikit ja hädin tuskin kriittiset paikat peittävät vaatteet. He luulevat olevansa vahvoja, haluttavia ja kauniita. Noissa tytöissä ei ole kuitenkaan jäljellä mitään siitä naisellisen herkästä ja haavoittuvasta kauneudesta, päinvastoin. He houkuttelevat kyllä varmasti miehiä luokseen, mutta noiden miesten tarkoitusperät ovat likaiset ja väärät. Mies odottaa saavansa sitä, millä hänet on houkuteltu.

Hälyttävää on, että me uskovaiset nuoret naiset jäljittelemme maailman tyyliä. Pukeudumme yhä vain niukemmin ja teemme kompromisseja. Ei Jumala ole tarkoittanut niin. Hän on tarkoittanut, että vaalimme ja suojelemme kauneuttamme ja puhtauttamme. Hän on tarkoittanut meidät loistamaan todellista kauneutta niin, että miehissä herää halu suojella ja varjella, ei himoita meitä.  

En puhu korkealta, en halua saarnata tai moralisoida. Olen itsekin sortunut ylilyönteihin ja epäsopivaan pukeutumiseen. Olen kuitenkin herännyt huomaamaan asian vakavuuden ja olen surullinen siitä, mitä ympärilläni näen. Olen surullinen nähdessäni tyttöjä, jotka pukeutuvat saadakseen huomiota ja myyvät samalla itsensä hyvin halpaan hintaan.

Sopivalla pukeutumisella suojelemme kauneuttamme, kunniaamme ja arvokkuuttamme.  Tekemällä näin olemme puhtaita ja valmiita antautumaan (sitten kun aika on) miehelle, joka meitä kunnioittaa ja rakastaa. Ja kyse ei kuitenkaan ole vain meistä, vaan muistakin. Kuten tiedämme, miehet ovat hyvin herkkiä näköaistin kautta tuleville havainnoille ja heihin vaikuttaa voimakkaasti se, mitä he näkevät.  Joten oman kauneutesi suojelemisen lisäksi voit myös säästää muita kiusauksilta ja himoilta.

Kaikkein tärkeintä on kuitenkin se, että olemme vastuussa myös Jumalalle.  Kyllä, luit oikein. Sinun ulkonäkösi ja olemuksesi kertoo arvomaailmastasi ja itsestäsi. Jos todella olet Jumalan lapsi, myös olemuksesi pitäisi heijastaa sitä. Olemme Hänen tyttäriään. Minä haluan kaikilla elämän osa-alueilla, myös pukeutumisellani kirkastaa Isää ja antaa kunnian Hänelle. Mitenköhän se onnistuiu niukassa topissa ja minishortseissa?

En sano, ettemmekö voisi olla muodikkaita, eikä ainoa ratkaisu ole löysät mummovaatteet. On mahdollista pukeutua kauniisti, viehättävästi ja jopa muodikkaastikin ilman, että tarvitsee uhrata kunnia ja arvokkuus. Se vaatii vaan enemmän aikaa ja vaivaa, sillä usein on helpompi mennä ääripäihin: vapaamieliseen tai hyvinkin tiukkaan.

Joskus olen ajatellut, että meidän uskovien naisten pitäisi olla nutturat päässä ja säkkimekot yllämme. Että ainoa mahdollisuus pitää kauneus ja säilyä puhtaana, on piilottaa se. Mutta sekään ei ole totta. Jumala on antanut naisille kauneuden lahjana, yhtenä Hänen persoonallisuutensa heijastuksena. Meidän ei tarvitse piilottaa kauneuttamme, eikä meidän saa häpäistä ja rikkoa sitä maailman tavoin. Meidän tulee nauttia ja iloita kauneudestamme. Tärkeä kysymys on kuitenkin se, miten sen teemme. Mitä sinä viestität pukeutumisellasi ja ulkonäölläsi? Haluatko sinä suojella sitä herkkää kauneutta, jonka Jumala on sinulle lahjoittanut? 

with love, Josefiia

kuvat: hdwallpapercorner.com (1 & 3)

          givingway.org (2)

Hiljaisuutta

Joku aika on vierähtänyt viimeisestä kirjoituskerrastani. En osaa sanoa tarkkaa syytä sille, jotenkin kaikki voimavarani ovat menneet päivästä toiseen selviytymiseen ja hajanaisten ajatusten kokoamiseen edes jonkinlaiseen järjestykseen. Palasin Espanjasta kolme viikkoa sitten ja ajatukseni harhailee kaikessa siellä koetussa; nigerialaisten pakolaisten kohtaloissa, pienessä vammaisessa pojassa Tangerin lastenkodilla, niissä tuhansissa sieluissa, jotka eivät ole kuulleet Jeesuksesta. 

Turhauttaa se, että olen Suomessa, omien vanhempieni nurkissa asustelemassa. Herään aamulla päivällä, syön aamupalan, käyn lenkillä, teen ehkä jotain kotihommia ja sitten vain olen ja odotan, että syksy tulisi jo. Samaan aikaan, kun maailmassa on niin paljon kärsimystä, tuskaa ja hätää, minä vain olen! 

Sydämeni on ollut tyhjä kaikesta siitä surusta ja kylmyydestä, jota olen ympärilläni nähnyt. En ole osannut rukoilla, ei ole ollut sanoja. Olen käpertynyt omaan syyllisyyteeni, itsekkyyteeni ja voimattomuuteeni. "Jumala, miksi sinä sallit tämän kaiken?"

 Olen huokaillut, että Hän lähettäisi minut. "Ota nämä kädet ja jalat ja anna minun olla sinun rakkautesi lähde tässä pimeässä, kauheassa maailmassa". Minä lähtisin heti. Menisin ja rakastaisin ne äidittömät ja isättömät lapset ehjäksi. Silittelisin sitä vammaista poikaa, joka nähdään vain taakkana yhteiskunnalle. Kertoisin Suurimmasta Rakkaudesta, jonka maailma voi koskaan tuntea. 

Mutta Jumala on hiljaa. Olen kulkenut samaa ympyrää ja huutanut, että Hän lähettäisi. Onko Jumalani kuuro?  Turhauttaa ja raivostuttaa. En halua heittää elämääni hukkaan! Haluan mennä ja tehdä! Aikaa on niin vähän! 

Tiedätkö mikä huutaa noin? Maailma. Se sanoo, että mene ja tee ja mitä enemmän kalenterissasi on töitä, sitä enemmän olet ja sitä enemmän omistat. Monesti me kristitytkin omaksumme maailman metodit. Emme ymmärrä, että Jumala ei toimi maailman aikataulujen mukaan. Hänellä on aikaa. Hän ei ole tulosorientoitunut, vaan ihmisorientoitunut. Samaan aikaan, kun minä poljen jalkaa ja kurkkuani kuristaa valtava hätä maailman sorretuista, Jumala näkee sydämeni ja tietää, mihin olen valmis ja mihin en.

Ei ole kyse siitä, etteikö Jumala välittäisi niistä miljoonista, jotka kärsivät. Päinvastoin, he ovat Hänen silmäteränsä. Isä tahtoo lähettää lapsiaan rakastamaan toisiaan ja kertomaan ilosanomaa, mutta ensin Hän haluaa kasvattaa siihen tehtävään. Hän haluaa riisua meistä meidän omat yrityksemme, voimamme ja ylpeytemme, jotta olisimme täysin riippuvaisia Hänestä. 

Joten joskus meidän täytyy olla myös hiljaisuudessa.  Jumala tyhjää meitä, että Hän voisi meidät jälleen täyttää. Hän kasvattaa meitä kärsivällisesti ja vaikka ne tavat eivät aina näytä meistä mitenkään tehokkailta, Jumala tietää parhaiten.

Joten nyt, tässä ja tänään, minä kiitän hiljaisuudesta. Kiitän siitä, että Isäni tietää parhaiten ja luotan siihen, että Hän tuntee sydämeni kaipauksen ja kaikki unelmani. Ja vielä joskus saan olla viemässä Hänen rakkauttaan kaikista vähäosaisimmille.

"Odota Herraa. Ole luja, ja vahva olkoon sinun sydämesi. Odota Herraa." Ps. 27:14 /1938

with love, Josefiia

Take my life

"Näiden tapausten jälkeen tuli Abramille näyssä tämä Herran sana: "Älä pelkää, Abram! Minä olen sinun kilpesi; sinun palkkasi on oleva sangen suuri." Mutta Abram sanoi: "Oi Herra, Herra, mitä sinä minulle annat? Minä lähden täältä lapsetonna, ja omaisuuteni haltijaksi tullee damaskolainen mies, Elieser," Ja Ambram sanoi vielä: "Sinä et ole antanut minulle jälkeläistä; katso, talossani syntynyt palvelija on minut perivä." Mutta katso, hänelle tuli tämä Herran sana: "Hän ei ole sinua perivä, vaan joka lähtee sinun omasta ruumiistasi, hän on sinut perivä." Ja hän vei hänet ulos ja sanoi: "Katso taivaalle ja lue tähdet, jos ne taidat lukea." Ja hän sanoi hänelle: "Niin paljon on sinulla oleva jälkeläisiä". 1. Moos. 15:1-5 /1938

" Ja Herra piti Saarasta huolen, niinkuin oli luvannut; ja Herra teki Saaralle, niinkuin oli puhunut. Ja Saara tuli raskaaksi ja synnytti Abrahamille pojan vanhoilla päivillään, juuri sinä aikana, jonka Jumala oli hänelle sanonut." 1. Moos. 21:1-2/1938

"Näiden tapausten jälkeen Jumala koetteli Aabrahamia ja sanoi hänelle: "Aabraham!" Hän vastasi; "Tässä olen." Ja hän sanoi: "Ota Iisak, ainokainen poikasi, jota rakastat, ja mene Moorian maahan ja uhraa hänet siellä polttouhriksi vuorella, jonka minä sinulle sanon." Varhain seuraavana aamuna Aabraham satuloi aasinsa ja otti mukaansa kaksi palvelijaansa sekä poikansa Iisakin, ja halottuaan uhripolttopuita hän lähti menemään siihen paikkaan, jonka Jumala oli hänelle sanonut". 1. Moos. 22:1-3/1938

Viime päivinä olen paljon pohtinut Aabrahamin elämää. Jumala lupasi hänelle suuren siunauksen, pojan, josta polveutuisi paljon jälkeläisiä. Aabraham odotti vuosikymmeniä tuon lupauksen täyttymistä ja viimein Jumala antoi Iisakin, Aabrahamin ollessa jo sadan vuoden iässä. Iisakin kasvettua, Jumala sanoi eräänä päivänä Aabrahamille: Mene ja uhraa poikasi. 

Voin kuvitella Aabrahamin tunteet: "Mitä? Minun ainokaisen, rakkaan poikani, jota  niin kauan odotin? Mutta sinähän Herra lupasit minulle paljon jälkeläisiä! Sinä lupasit, että jälkeläisteni luku tulisi olemaan kuin taivaan tähdet! Etkö näe, että rakastan Iisakia enemmän kuin mitään muuta? Rakastan häntä enemmän kuin itseäni. Miten voit pyytää minulta näin suurta uhrausta?" Sydäntä raastavaa tuskaa. 

Mutta tiedätkö mitä? Aabraham jo seuraavana aamuna lastasi kaiken tarpeellisen ja lähti kohti Moorian maata uhratakseen oman poikansa. Olen usein miettinyt, että jos minä olisin ollut Aabraham, olisin varmaankin vängännyt Jumalan kanssa päiväkausia asiasta. Ehkä olisin tyrmännyt tuon pyynnön samantien.  

Olen niin suuresti ihmetellyt tuota uskoa ja horjumatonta luottamusta Jumalaan. Aabrahamin sydän varmasti vuoti verta, mutta hän uskoi Jumalaan, niinkuin Heprealaiskirjekin (11:17-19/RK) sanoo: "Uskon kautta Aabraham uhrasi Iisakin, kun hänet pantiin koetukselle. Hän uhrasi ainoan poikansa, hän, joka oli vastaanottanut lupaukset ja jolle oli sanottu: Iisakista sinä saat nimellesi jälkeläiset. Hän näet päätteli, että Jumala kykenee kuolleistakin herättämään,--." 

Me tiedämme, kuinka lopulta kävi: juuri kun Aabraham oli tarttunut veitseen, Herran enkeli huusi taivaasta: "Älä satuta kättäsi poikaan" ja osoitti oinaan uhriksi. Mutta ei Aabraham tiennyt lähtiessään matkaan pelastaisiko Jumala hänen poikansa tai millä tavalla Hän sen tekisi.  Hän oli jo sydämessään uhrannut poikansa ja oli valmis surmaamaan hänet. 

Tämän kautta Jumala koetteli Aabrahamia ja Jumala näki, että Aabraham pelkäsi ja kunnioitti Häntä, kun hän ei kieltänyt ainokaista poikaansa, jonka Herra oli hänelle ensin luvannut ja sitten myös antanut. Ja siitä koitui Aabrahamille suuri siunaus ja hänet luettiin vanhurskaaksi. 

Aabraham teki suuren uhrauksen ja hän oli antautunut palvelemaan Jumalaa koko elämällään ja Jumala oli hänen kanssaan ja siunasi häntä. Olenko minä valmis kuuntelemaan Jumalan ääntä kaikessa? Olenko valmis antamaan Hänelle elämäni ilman ehtoja tai rajoituksia? Mitä jos Jumala pyytääkin minulta jotain todella suurta? Pystynkö minä? Haluanko minä? 

Niin usein suullamme puhumme sanat: "Ota minun elämäni, tee mitä tahdot, uhraan itseni sinulle". Laulamme ylistyslauluja, joissa antaudumme Herralle. Mutta entäs sitten tosi paikan tullen? Lunastammeko nuo lupaukset? Itse muistan monia tilanteita, joissa olen kierrellyt ja kaarrellut, enkä ole tehnyt Jumalan tahdon mukaisesti. 

Jumalalle antautuminen ei ole pikkujuttu tai asia, josta muutetaan mieltä päivittäin. Se on vakava ja tärkeä päätös, jota ei sovi tehdä kevyesti. Ja muista, Jumalalle antautumisessa on aina seurauksensa. Hän kasvattaa sinua, hioo ja vie ehkä paikkoihin, minne et lihassasi haluaisi. Hän saattaa pyytää sinulta asioita, joihin et tunne olevasi ollenkaan valmis. 

Mutta Jumalamme ei ole sadisti tai  mielivaltaisesti ihmisiä hallitseva Jumala. Hän on rakastava, hyvä Jumala, joka tahtoo meidän parastamme. Ja antautumalla tuon Maailmankaikkeuden Hallitsijan käsiin, olemme paremmassa paikassa kuin missään muualla. Hän antaa voiman meidän kestää kaikki koetukset ja tehtävät.   Hän tuntee meidät läpikotaisin. Hän siunaa meitä sellaisella riemulla ja ilolla, mitä emme mistään muualta voi saada.  Hänen kanssaan elämä on Elämää. 

Kysymys on vain siitä, haluammeko me. 

Take my life - Chris Tomlin

with love, Josefiia

kuvat: liveluvcreate.com & revandy.org

He loves you

EVERY DAY GOD THINKS OF YOU

EVERY HOUR GOD LOOKS AFTER YOU

EVERY MINUTE GOD CARES FOR YOU

BECAUSE EVERY SECOND HE LOVES YOU

Ihanaa ja siunattua viikkoa kaikki rakkaat Jumalan tyttäret! 

with love, Josefiia

kuva: www.wallpapersfor.me

Kultaa

En tiedä elämäntilanteestasi, en haavoistasi enkä kamppailuistasi. En tiedä, ovatko ihmiset sanoin tai katsein lyöneet sinut maahan, onko joku sanonut sinulle, ettet kelpaa. Ehkä joku on sanonut, ettet ikinä tule kelpaamaan. Ehkä sinut on hylätty tai petetty. Ja voi olla, että olet uskonut nuo sanat ja teot. Olet uskonut,  että et ole mitään. 

Joskus minustakin tuntuu siltä, etten ole mitään. Muistan ikäviä asioita, joita minulle on sanottu. Ihminen muistaa yleensä parhaiten ne satuttavimmat sanat, ne jäävät elämään mieliimme ja ne kummittelevat  vielä monien vuosien päästäkin. 

Yritän kuitenkin aina muistaa, että minä en ole muiden ihmisten sanoja, katseita tai tekoja. Minä olen Jumalan luoma, suunnattoman arvokas aarre. Ja niin olet sinäkin. Olet arvokkaampi kuin koko maailman kulta yhteensä.

Anna Jumalan kertoa sinulle, kuinka rakas ja tärkeä sinä olet Hänelle. Anna Hänen sitoa sydämesi haavat. Jumala ottaa pois ryysyt päältäsi, kuivaa kyyneleesi ja kampaa hiuksesi. Hän antaa sinulle ihanan mekon ja kruunun. Sitten Hän ottaa peilin ja antaa sen sinulle: "Katso, sinä olet minun kaunis, ainutlaatuinen, oma prinsessani". Ja se kuva on oikea, todellinen kuva sinusta. 

Kuuntele tarkasti Britt Nicolen kappale "Gold": 

with love, Josefiia

kuva: borntomakeanimpact.tumblr.com/

SUURIN ASE

Satuttaakseen ja tuhotakseen toisiaan, ihmiskunta on keksinyt vaikka minkälaisia vempaimia: on miekkoja, keihäitä, käsiaseita, miinoja, pommeja, panssarivaunuja, myrkkyjä ja jopa ydinaseita.  Nämä kaikki ovat kehittyneet aikojen saatossa ja koko ajan innovoidaan uusia, tuhovoimaltaan suurempia aseita. Yksi ase on kuitenkin ylitse näiden kaikkien, ja sillä voidaan saada aikaan enemmän kuin kaikilla maailman aseilla yhteensä. Se on  ollut jo maailman luomisesta asti ja jokaisella ihmisellä on sen voima.  Tämä ase on kieli.

Jaakob kirjoittaa asiasta näin: ”Samoin myös kieli on pieni jäsen ja voi kuitenkin kerskata suurista asioista. Katso, kuinka pieni tuli, ja kuinka suuren metsän se sytyttää! Myös kieli on tuli, on vääryyden maailma; kieli on se meidän jäsenistämme, joka tahraa koko ruumiin, sytyttää tuleen elämän pyörän, itse syttyen helvetistä. Sillä kaiken luonnon, sekä petojen että lintujen, sekä matelijain että merieläinten luonnon voi ihmisluonto kesyttää ja onkin kesyttänyt; mutta kieltä ei kukaan ihminen voi kesyttää; se on levoton ja paha, täynnä kuolettavaa myrkkyä.” 3:4-8/1933

Kielemme on paha ja täynnä myrkkyä. Sanoin voimme saada paljon enemmän vahinkoa aikaan kuin millään muulla tavoin. Sanat satuttavat ihmisen sielua ja pahimmassa tapauksessa kuolettavat koko sydämen. Se on paljon enemmän ja paljon vakavampaa kuin fyysisen vahingon tuottaminen. 

Kieli ja sanat ovat keskeisessä roolissa puhuttaessa juoruilusta. Juoruilua en ala sen enempää avaamaan, me jokainen tiedämme mitä se on. Itse olen ollut juorujen kohteena ja häpeäkseni täytyy tunnustaa, että olen myös juorunnut. Usein olen miettinyt sitä, miksi juoruan? Mikä siinä on niin upeaa ja hohdokasta? Olen tullut tällaisiin tuloksiin: A) Juoruilu kääntää huomion pois oman elämän ongelmista, B) Se pönkittää huonoa itsetuntoa C) Naisilla on tarve puida ihmissuhteita ja elämää yleensäkin, D) Se on tapa purkaa omaa pahaa oloa, vaikkakaan ei kovin rakentava sellainen, E) Toisten elämien puiminen luo yhteyttä juoruilijoiden välille, syntyy jonkinlainen juorukerho. Ja jokainen meistä haluaa kuulua johonkin. 

Juoruaminen tuntuu olevan joku naisten pikku leikki tai ajanviete. Ja mikä pahinta, juoruilu nähdään vain pienenä paheena, helmasyntinä. Ongelma vain on siinä, että ei ole olemassa pientä syntiä tai suurta syntiä. Ei ole olemassa ihan pikkuruista syntiä tai valtavan kokoista syntiä. Synti on syntiä ja juoruilu, tattadaa, on syntiä. Joten kun juoruat, teet syntiä. Tiedän, totuus satuttaa. 

"Missä on paljon sanoja, siinä ei syntiä puutu; mutta joka huulensa hillitsee, se on taitava" Sn. 10:19/1933

Useinkaan emme välttämättä tunnista juoruiluamme tai emme halua tunnistaa sitä. Itsekin olen selitellyt juoruiluani sillä, että minähän vain siirrän tietoa eteenpäin. Anteeksi mitä? Kuinka suuri osa juoruista on oikeasti tietoa, jolla joku tekee jotain? Miksi minun täytyisi kertoa toisen elämästä hänen selkänsä takana? Niinpä. Yksi hyvä tunnistustapa juorulle on tässä: "Jos et ole  osa ongelmaa tai ratkaisua, se on juoru".  Toinen hyvä ohje, jota itsekin olen yrittänyt noudattaa, on se, etten sano mitään, mitä en voisi sanoa kasvokkain henkilölle, jota asia koskee. 

Juoruilulla voimme saada paljon pahaa aikaan. Aina emme edes ymmärrä, mitä vaikutuksia puheillamme on. Minun sydämeni rukous tänään on psalmin kirjoittajan sanoin: 

"Herra, aseta vartija suulleni, pane vartio huulteni porteille" 141:3/1992

Toivon, että minusta kasvaisi nainen, jonka suu olisi täynnä rakkautta, kiitosta, hyväksyntää ja iloa. Niin, että voisin olla tukemassa toisia, rakastaa ja välittää. Sillä sanoilla voimme paljon. 

Hawk Nelson - Words

with love, Josefiia

Lähde: www.whatchristianswanttoknow.com
Kuvat: www.dsargentblog.us, www.cosepercrescerefi

Friend of God

22 vuotta sitten syntyi eräs pikkuinen tyttö. Tuo tyttö oli vaalea ja sinisilmäinen. Pienestä pitäen tyttö sai kuulla Jeesuksesta, Hänen rakkaudestaan ja tiestä Taivaaseen. Kahdeksan vuoden iässä tyttö ymmärsi, ettei   pääsisi Taivaaseen äidin ja isän uskolla tai hyvillä teoilla. Hän ymmärsi, että oli syntinen ja vain Yksi voisi tytön pelastaa. Niinpä tyttö antoi elämänsä Jeesukselle ja päätti seurata Häntä koko loppuelämänsä. 

Vuodet vierivät eteenpäin. Tyttö kävi aktiivisesti seurakunnassa, ensin varkkarikerhossa, sitten nuortenilloissa. Hän oli mukana sunnuntaikokouksissa, lastenleireillä, nuortenpäivillä, raamattutunneilla ja joskus myös rukouskokouksissa. Hän oli mukana kaikessa, mitä seurakunnassa tapahtui ja oppi kantamaan vastuuta. 

Tytön sydäntä painoi kuitenkin asia, mitä monikaan ulkopuolinen ei huomannut.  Tytöltä oli nimittäin jäänyt ymmärtämättä jotakin hyvin oleellista ihmisen ja Jumalan välisestä suhteesta. Tyttö ajatteli, että käymällä kokouksissa, lukemalla säännöllisesti Raamattua ja rukoilemalla vaikka väkisin, hän saisi Jumalan rakastamaan ja pitämään hänestä. Tyttö näki Jumalan rakkauden asiana, joka täytyisi ansaita omilla teoilla. Olihan tyttö monissa kokouksissa kuullut, että Jumala on rakkaus ja Hän rakastaa jokaista ihmistä pyyteettömästi. Tyttö tiesi sen kyllä päässään, mutta ei sydämessään. 

Niinpä tyttöä kovin ahdisti, jos joskus jäi kokous väliin. Hänen rukouksensa olivat aina hienotunteisia ja jos joku asia ärsytti, ei tyttö sitä Jumalalle sanonut. Koska Jumala olisi voinut vaikka suuttua, eikä olisi enää tykännytkään hänestä. Jumalalle näytettiin vain positiivisia tunteita. Tyttö yritti kaikinpuolin tehdä itsestään rakastettavan Jumalan silmissä. Välillä tyttö tunsi itsensä todella epäonnistuneeksi ja ajatteli, ettei hän ollut kyllin hyvä Jumalalle.

Jumala armossaan näki tytön hädän ja askel askeleelta ohjasi tyttöä oikeaan suuntaan. Hän näytti suunnattoman rakkautensa ja auttoi tyttöä ymmärtämään, että joskus voi olla pois kokouksestakin, jos oikein väsyttää. Eikä se vähennä Hänen rakkauttaan tyttöä kohtaan yhtään. Jumala opetti tyttöä näyttämään tunteitaan ja kertomaan, jos harmittaa, kiukuttaa tai suru painaa sydäntä. Suurin salaisuus oli kuitenkin se, kun tyttö ymmärsi, ettei Jumala halua hänen kanssaan  alamainen-kuningas-suhdetta, vaan ystävyyssuhteen! 

Jeesus sanoo opetuslapsilleen:  "En minä enää sano teitä palvelijoiksi, sillä palvelija ei tiedä, mitä hänen herransa tekee; vaan YSTÄVIKSI minä sanon teitä, sillä minä olen ilmoittanut teille kaikki mitä olen kuullut Isältäni". Joh. 15:15 (1938)

Jumala kutsuu meitä jokaista ystäväkseen. Ei hän kaipaa meidän hienostuneita rukouksiamme nähdessään kuinka peitämme todelliset tunteemme ja haavamme. Ei hän kaipaa meidän rituaalejamme. Hän kaipaa saada olla ystävä sinun kanssasi. Hän kaipaa saada osallistua sinun elämääsi muulloinkin kun sunnuntaiaamuisin. Hän kaipaa ääntäsi arjen keskellä. Siellä, missä sinä elät. 

Liian paljon on ihmisiä, jotka suorittavat uskoaan ja teoillaan yrittävät miellyttää Jumalaa. Totuus on kuitenkin se, että elävä, todellinen ja syvä yhteys Jumalaan löytyy ystävyyssuhteen kautta. Ajattele kuinka suurta on olla Jumalan ystävä! Mietipä sitä oikein hetki. Ystävyys on rakkautta, luottamusta, toveruutta, ilojen ja surujen jakamista. 

Se suuri salaisuus muutti tytön koko elämän. Nyt hän ymmärtää, että Jumala rakastaa häntä ja on kiinnostunut hänen elämästään. Tänään tyttö tietää, millaista on olla Jumalan ystävä. Tyttö ymmärtää myös sen, että matka ei lopu tähän, sillä parasta Jumalan ystävyydessä on se, että koko ajan voi oppia uutta ja syventää suhdetta. Jumalamme on yllätyksiä täynnä. 

with love, Josefiia

kuvat:http://www.tumblr.com/tagged/friend%20of%20god?language=nl_NL ja wallpapersus.com

Kiitos Jeesus

"Kiitos Jeesus uhrista, jonka annoit minun edestäni. 

Kiitos siitä, että Sinä kannoit syntini, sairauteni ja pahat tekoni. 

Kiitos, että valitsit ristin ja  kärsit rangaistuksen minun puolestani.  

Kiitos suuresta rakkaudestasi, armostasi ja hyvyydestäsi. 

Ilman Sinua minulla ei olisi elämää.
Kiitos Jeesus." 

Martin Layzell - You chose the cross

Siunattua pääsiäistä kaikille! 

with love, Josefiia

Naisena Suomessa ja muualla

Täällä ihanassa, turvallisessa Pohjolassa puhumme paljon sukupuolten välisestä tasa-arvosta. Polttavan kuumia aiheita ovat muun muassa kotitöiden jakautuminen, palkkaerot ja naisten altavastaajan asema työmarkkinoilla (varsinkin jos on kyse johtajan paikasta). Naisen euro on kahdeksankymmentä senttiä ja sitä rataa..

En väitä, etteikö Suomessakin tarvita sukupuolten välisen tasa-arvon kehittämistä edelleen (lähinnä käytännön tasolla), mutta joskus on hyvä katsoa asioita toisesta vinkkelistä. Tässäpä muutama esimerkki:

• Jos olisit syntynyt naiseksi Burkina Fasoon, 84 % todennäköisyydellä et osaisi lukea.
• Jos olisit syntynyt naiseksi Afganistaniin, kokisit elämäsi aikana 90 % varmuudella fyysistä, psyykkistä tai seksuaalista väkivaltaa
• Jos olisit syntynyt naiseksi Somaliaan, synnyttäisit elämäsi aikana noin kuusi lasta ja jokaisen kohdalla kuolemanriski alle 2-vuotiaana olisi 10 %.
• Jos olisit syntynyt naiseksi Swazimaahan, sinulla olisi 26% todennäköisyydellä HIV/aids
• Jos olisit syntynyt naiseksi Armeniaan, olisit 69% todennäkäisyydellä työtön.
• Jos olisit syntynyt naiseksi Yhdysvaltoihin, 15% todennäköisyydellä sinut raiskattaisiin ja 28% todennäköisyydellä raiskaaja olisi oma aviomiehesi.
• Jos olisit syntynyt naiseksi Nigeriaan, sinut naitettaisiin 75% todennäköisyydellä alle 18-vuotiaana
• Jos olisit syntynyt naiseksi vaikkapa Intiaan, voi olla, että syntymäsi jälkeen eläisit vain muutamia minuutteja (lisää aiheesta edellisessä postauksessa)

Siinä vähän faktoja maailmalta. Ja kyllä, yritin etsiä ääripäiden lukemia.  Ehkäpä meillä Suomen naisilla asiat ovat siis ihan hyvin, vai mitä? Toki täälläkin voi lapsi kuolla synnytykseen, voi joutua raiskatuksi tai työttömäksi, mutta todennäköisyydet ovat mitättömiä verrattuina esittämiini lukemiin. 

Naisena tunnen suurta taakkaa muista maailman naisista. Jokaisella naisella on unelmia ja haaveita. Minä olen saanut syntyä Suomeen, jossa minun ei tarvitse pelätä mitään sukupuoleni tähden ja saan rauhassa unelmoida ja haaveilla. Surullista kyllä, suurelta osalta maailman naisista riistetään unelmat jo pieninä, heiltä viedään ihmisarvo täysin ja he ovat kuin orjia. Jotkut eivät edes saa kasvaa naisiksi, vaan heidät tapetaan tai hylätään heti heidän synnyttyään. Vain koska he ovat "väärää" sukupuolta.

En halua sytyttää sotaa miehiä vastaan, sillä he ovat yhtä haavoitettuja kuin naisetkin. Haluan, että muistat rukouksissa maailman naisia ja arvostat sitä, mitä sinulla on suomalaisena naisena. Konkreettinen tekeminenkään ei olisi pahitteeksi:

Joku raja! -kampanja/Amnesty International
Kirkon Ulkomaanavun kampanjat (<- voit myös perustaa oman kampanjan ja kutsua kavereita mukaan mm. facebookin kautta!)
Kummilapset/ Fida International (voit ottaa kummilapseksi vaikkapa Bangladeshilaisen tytön)

with love, Josefiia

Lähteet: http://www.unwomen.fi/afganistan, viitattu 24.2.2013

https://www.cia.gov/library/publications/the-world-factbook/fields/2103.html, viitattu 17.3.2013
http://apps.who.int/gho/data/node.main.562, viitattu 17.3.2013
http://www.crisisconnectioninc.org/sexualassault/rapestatistics.htm, viitattu 17.3.
http://yle.fi/uutiset/yk_lapsiavioliittojen_maara_jyrkassa_kasvussa/6333905, viitattu 17.3.
kuvat: google.com

It´s a Girl!

Suomessa nuo sanat saavat aikaan iloa ja onnea uudesta tyttövauvasta. Etelä-Aasiassa tilanne on toinen. Intiassa ja Kiinassa tapetaan yhtä paljon tyttövauvoja kuin mitä Yhdysvalloissa syntyy vuosittain. Muita tyttövauvoja eliminoivia maita ovat Taiwan, Etelä-Korea ja Pakistan. 200 miljoonaa tyttöä on YK:n mukaan "kadoksissa" maailmasta. 

Juuri tämän takia syntyi It´s a girl - kampanja.  Jokaisella tyttövauvalla on oikeus elää ja kasvaa naiseksi. ja sinä voit olla mukana vaikuttamassa muutosta. Kampanjan nettisivuilla voit allekirjoittaa vetoomuksia, lahjoittaa rahaa työhön ja levittää sanaa. Vuonna 2012 tehtiin myös video, jota näytetään ympäri maailman (traileri alla). 

Sydämeen sattuu ja itkettää. 

"Isä, suojele pieniä puolustuskyvyttömiä tyttövauvoja Etelä-Aasiassa ja auta minua tekemään kaikkeni, että voisin heitä auttaa"

with love, Josefiia